sunnuntai 28. lokakuuta 2012

6th Street

Eilen vieteltiin lauantai-iltaa mukavasti rentoillen. Käytiin syömässä Italialaisessa ravintolassa, jossa sai erittäin hyvää pastaa. Ravintolasta lähdettiin kävellen kohti keskustaa Austinin kuuluisalle 6th Streetille. Kyseessähän on katu, jonka varrella sijaitsee kymmeniä erilaisia baareja. Siellä on livemusiikkia päivittäin, vaihtelee vähän baareista toiseen. 

Ihmiset on aloittaneet täällä jo Halloweenin vieton (virallisestihan päivä on ke 31.10.) ja 6th streetillä tuli vastaan mitä erikoisempia hahmoja. Alkuillasta porukkaa oli vielä vähemmän, niin pääsi hyvin kulkemaan siinä kadulla, mutta puolen yön aikaan porukkaa oli sen verran, että tuntui kuin olisi ollut hyvin täydessä baarissa - vaikka kadulla oltiin. Sitä on niin vaikea selittää! Siellä oli eilisiltanakin monen monta livebändiä esiintymässä ja hienosti soittivat esim. suoraan ikkunan vieressä, jotta musiikki kuului hyvin kadulle asti. Ja myökin istuskeltiin Stagella ikkunan vieressä, niin näki suoraan kadulle baarista ilman että oli mitään ikkunoita siinä välissä. 

Helpottaisko yhtään jos kuvittelisitte että valtakatu oleksilta old cockille asti ois talojen reunustama ja se koko pätkä ois täynnä ihmisiä + se määrä mitä baareissa on sisällä! Poliiseja oli jonkun verran vahtimassa meininkiä ja kyllä siellä ainakin pari tyyppiä sai poliiseilta kyydit, mutta tuskin kotiin. 

Tää on vähän tämmönen tylsä kertomus ilman kuvia, mutta ei miun kameran salama riitä ottamaan kuvia pimeässä yössä..

Tää otettu baarin sisältä, kaltereiden välistä

Mutta kyllä jokaisen pitäis kokea Halloween edes kerran elämässä jenkeissä. (Vaikka eihän meillä edes ole mitään asuja (vielä?)) Kovasti tekis mieli hankkia kurpitsa kotiin ja kaivertaa siitä joku hassu naama - saas nähdä miten käy.

Siihen asti voin vaan nauttia pumpkinpancakes with cinnamon läheisestä Kerbey Lane Cafesta ;)

Tässä kurpitsapannaria mukaan otettuna (en jaksanukkaan syödä kahta)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti